Kuiskaaja (2019/2023)
(English subtitles)
Ollessani lukukaudella 2018-19 Voionmaan koulutuskeskuksen AV-ammattilinjalla koululla järjestettiin kaikille avoin käsikirjoituskurssi, jolla olin mukana. Yhtenä opettajana kurssilla toiminut linjan vastuuopettaja Petri Männistö kysyi minulta, olisinko kiinnostunut ohjaajaksi lyhytelokuvalle, joka tehtäisiin eräästä kurssilla toteutetuista käsikirjoituksista.
Tekstin nimi oli Kuiskaaja, ja sen oli kirjoittanut Maarit Saarinen. Romanttisen komedian päähahmo on Kaj, sosiaalisesti kömpelö mutta älykäs taidehistorian opiskelija, joka värväytyy Wanhojen Tähtien Teatterin kuiskaaja-talonmieheksi. Tarina on, ehkä hieman Federico Fellinin elokuvien tyyliin, täynnä voimakkaasti karrikoituja hahmoja ja farssityyppistä komiikkaa. Mukana on myös yliluonnollinen elementti, kun Kaj kohtaa teatterin kummituksen. Lupauduin mukaan projektiin ja esituotanto alkoi maaliskuun 2019 lopulla. Tässä vaiheessa myös editoin ja lisäilin jonkin verran itsekin tekstiä alkuperäiskäsikirjoitukseen.
Näyttelijöitä saatiin roolitettua mukaan sekä Voionmaan näyttelijälinjalta että samana talvena koululla kuvatun Sitkee sydän -minisarjan näyttelijöistä. Näistä osa tuli tamperelaisista harrastajateattereista kuten Legioonateatterin ja Musiikkiteatteri Valkian riveistä.
Pääosaan Kaj’n rooliin tuli oma luottonäyttelijäni Antti Matikainen, joka oli ollut jo Kirje 2: Pomon testamentti -elokuvassani (2017). Anttia olin ehdottanut mukaan Sitkee sydän -sarjaan, jonka tuotti opiskelukaverini Timo Kivinen ja jonka käsikirjoitin yhdessä Timon kanssa. Itseoppinut Antti Matikainen on liiankin vähälle huomiolle jäänyt helmi, hahmona ehkä hieman Vesa-Matti Loiri -tyyppinen fyysinen näyttelijä, joka täydellisesti vangitsi ujon Kaj’n epävarman ruumiinkielen ja tämän muuntumisen näyttämösankariksi.
Kuiskaajan teko alkoi melkein saman tien, kun Sitkeen sydämen kuvaukset oli saatu valmiiksi. Jaoimme lyhytelokuvan ohjauskrediitin Maarit Saarisen kanssa. Hän vastasi henkilöohjauksesta, minä taas elokuvan kuvallisesta toteutuksesta. Näyttelijöiden kanssa harjoiteltiin huhtikuun ajan koululla. Teatteriksi sopivaa kuvauspaikkaa etsittiin Tampereelta. Olimme yhteydessä pariinkin erilaiseen esiintymistilaan kaupungissa. Yhden käytöstä olisi pyydetty niin hulppeata summaa, että jätimme kyseisen paikan suosiolla väliin.
Parin vesiperän jälkeen saatiin yhteys Anu Panulaan, joka pyöritti La Strada -nimistä kehitysvammaisten näyttelijöiden teatteria Pyynikintorin reunalla, entisen elokuvateatteri Pirkan tiloissa Pirkankadun ja Sepänkadun kulmassa. Vanhalta tervalta tuoksuvaan Pirkkaan olin aikoinani livahtanut alaikäisenä katsomaan ensimmäisen James Bondini, samoin pyörin siellä myöhemmin ahkerasti elokuvakerhojen ja elokuva-arkiston näytöksissä. Saimme sovittua, että voisimme kuvata teatterilla aamu- ja iltapäivisin ennen kuin La Stradan omat harjoitukset alkavat.
Kuvauspaikkana La Strada oli täysosuma. Paitsi tarinan näyttämölle, katsomoon ja pukuhuoneeseen sijoittuvat kohtaukset saatiin kaikki kuvattua siellä, paikassa oli myös mutkittelevia hämäriä huoltotunneleita, jotka olivat täydellisiä tarinan kummitusosuuksiin. Näyttelijöiden juhlakohtaus saatiin lavastettua punaisilla verhoilla ja pöydillä varustettuun tilaan, jossa katsojat olivat aikoinaan odottaneet elokuvan alkamista. Ainoastaan teatterinohjaajan toimiston osuus jouduttiin kuvaamaan Voionmaalla, Petri Männistön omassa työhuoneessa.
Kuvaukset käynnistyivät toukokuun 2019 alussa. Kuvasimme viisi päivää La Stradan tiloissa. Teatterin valomies Oiva Suonio oli näyttänyt meille paikkoja, kun kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa teatteriin.
Valopöytineen monitoritilana toimivasta entisestä elokuvateatterin projektorihuoneesta avautui näköala alas katsomoon ja näyttämölle. Yllättäen Oiva kertoi, että ei vain meidän tarinassamme, mutta myös tässä teatterissa oikeasti kummitteli, ja että hän oli itse nähnyt aavemaisen hahmon monitorihuoneen nurkassa. Tämä yhteensattuma vahvisti käsitystäni, että olimme todellakin löytäneet oikean paikan kuvauksia varten.
Teatterin näyttelijöiden Shakespeare-henkiset vermeet saatiin vuokrattua Tampereen Työväenteatterin puvustamosta. Loppusilaus hahmoille saatiin fantasiameikillä. Puvustamosta saimme myös Kaj’n jäykistelevään hahmoon sopivan konservatiivisesti retrohenkisen arkipuvun liiveineen. Kaj’n oranssi työhaalari löytyi minulta itseltäni. Sen olin perinyt edellisvuonna koulun lopputöiden kuvauksista, kun minut oli kiinnitetty talonmiehen rooliin toisen opiskelijan omassa ohjaustyössä.
Toukokuun alussa pääsimme aloittamaan varsinaisen filmauksen. Teatterin kummitusta esitti tanssija Suvi Moisio Pyrokratia-tulitaideryhmästä. Yhtenä päivänä kuvattiin näyttämöllä kummituksen tanssi. Tämä oli sonnustautunut La Belle Epoque -tyyliseen 1800- ja 1900-luvun vaihteen henkiseen kellohameeseen. Kokonaisuutena aavehahmon ulkoinen olemus oli kuitenkin päivitetty muistuttamaan hieman japanilaista cosplay-tyyliä. Päivän kuvauksia olivat samoin osuudet, joissa kummitus ilmaantuu säikyttelemään Kaj’ta pukuhuoneessa ja huoltotunnelissa.
Näyttämötila muutettiin utuiseksi savukoneella. Pätevänä ylimääräisenä lisänä kuvausryhmäämme täydentäen Oiva Suonio loihti meille paikan omilla valoilla tunnelmaan sopivan kuvausvalaistuksen.
Erityisesti tanssikohtauksen kuvauksen valmistelu valaistuksen ja kamerakulmien etsimisineen vei kauan, mikä aiheutti näyttelijäopiskelijoissa hermoilua, kun nämä joutuivat kauan odottelemaan pukuhuoneessa oman osuutensa kuvaamista. Yhtenä aamuna olin syystä tai toisesta nukkunut pommiin. Minulle yksin oli uskottu La Strada -teatterin avaimet, joten vihaiset näyttelijät jo odottelivat ulko-oven takana, kun ehdin teatterille, jonne oli kävelymatka kotoani Satakunnankadulta.
Lopulta kohtasin itsekin teatterin kummituksen. Uskon ainakin niin. Kerran kuvatessamme yhtä osuutta pukuhuoneen takana olevassa huoltotunnelissa, tunsin selvästi, kuinka joku olisi kevyesti koskettanut minua sormenpäällään olkapäähän. Ajattelin, että jollain kuvausryhmän jäsenellä oli minulle jotain asiaa, ja käännyin katsomaan. Takanani ei ollut ketään. Jälkeenpäin mietin, että se oli ujo kummitus.
Puutarhakadulla oli Club 21. Samoissa tiloissa oli toiminut muinoin 1980-luvulla Royal-elokuvateatteri. Sen jälkeen paikassa oli ollut toinen toisensa jälkeen erilaisia tanssiravintoloita: ensin limudisko Bat Club, sen jälkeen L.A. Garage, Sedu Koskisen Tivoli, ja mitä vielä. Club 21:n tiloissa kuvasimme sekä baarikohtaukset että temperamenttisen Pian asunnon osuudet. Olin kaikkiaan tyytyväinen siihen visuaalisten yksityiskohtien runsauteen, mitä meille tarjoutui kaikista käytössämme olleista kuvauspaikoista ilman, että erillisiä lavasteita olisi tarvinnut elokuvaan rakentaa. Ikävä kyllä Club 21:n toiminta loppui melko pian elokuvan kuvausten jälkeen.
Elokuvan loppukohtauksen kuvasimme Opintoputkessa, pitkässä näköalatunnelissa, joka korkealla katutason yläpuolella yhdistää keskustakampuksen vuonna 2003 valmistuneen Pinni B -rakennuksen yliopiston Päätaloon.
Varsinaisten kuvausten päätyttyä toukokuussa 2019, jäljellä oli vielä kuvituskuvien ottaminen elokuvaan.
Arkkitehtuurilla on ollut kaikissa töissäni tärkeä osa. Kuvauspaikkoja on tarkkaan mietitty ja juuri tietty paikallinen rakennus on haluttu ottaa filmiin mukaan. Tärkeimmillä rakennuksilla on oma auransa, vahva läsnäolonsa kuin ne olisivat eräänlaisia urbaaneja voimapaikkoja. Ehkä niillä on myös fetissin voimaa. Paikalliset maamerkit kertovat omaa tarinaansa. Ne määrittävät maisemaa ja sitovat tarinan historiaan.
Julkisivuremontissa, rakennustelineiden ja pressujen alla tuolloin ollutta La Strada -teatteria Pirkankadulla ei käytetty ulkokuvissa. Tampereen Finlaysonin vanha pääkonttori sai esittää Wanhojen Tähtien Teatteria ulkoapäin. Toukokuussa oli jo kuvattu kohtaukset Kaj’sta liikkumassa rakennuksen tienoilla. Uusgotiikkaa edustava rakennus vuodelta 1895 oli tyyliltään sopivan kauhuhenkinen, etenkin iltahämärässä. Asuin tuolloin keskustassa Satakunnankadun ja Näsilinnankadun risteyksessä, josta oli lyhyt kävelymatka Finlaysoninkadulle. Kuljin monena kesäaamuna ja iltana Sonyn Z150-videokamera mukanani ottamassa runsaasti kuvituskuvaa rakennuksesta. Eräänä päivänä sain tallennettua myös historiallisen vossikan kuljettamassa matkustajia rakennuksen edustalla. Kuva päätyi kohtauksen alkuun, jossa Kaj käy viimeisen kerran teatterilla.
Kaj’n kotia esitti yksi Voionmaan opiskelija-asunnoista Kissanmaan ja Ruotulan suunnalla lähellä keskussairaalaa. Nämä Ritakadun kerrostalot olivat nykyajan tyypillistä rumaa ja persoonatonta pakkilaatikkoarkkitehtuuria, joten en halunnut käyttää niitä kohtauksen ulkokuvissa. Sen sijaan suuntasin videokameran kanssa Sotilaankadulle Turtolassa, jossa kuvasin Ilmavoimien kantahenkilökunnan käytössä aikoinaan olleita modernistisia asuintaloja. Näiden myös Tampereen ”Pentagoniksi” joskus kutsuttujen rakennuksien (vuosilta 1965 ja 1967) suunnittelijoina olivat arkkitehtiveljekset Timo ja Tuomo Suomalainen. Heidän tunnetuin työnsä on varmaankin Helsingin Temppeliaukion kirkko. (Yli jääneestä kuvituskuvamateriaalista leikkasin myöhemmin eräänlaisen kokeellisen lyhytelokuvan, nimeltään Sotilaankatu.)
Sotilaankatu (2025)
En ole kokemukseltani ja taidoiltani varsinainen kameramies, mutta jos siihen on ollut mahdollisuus, itse kohtausten ulkopuolisten kuvituskuvien – katunäkymien, rakennusten, luontokuvien ja niin edelleen – filmaamisesta olen aina suuresti nauttinut. Elokuuhun mennessä olin pyörinyt videokameran kanssa ympäri Tampereen keskustaa ja Turtolan ohella entistä kotilähiötäni Kaukajärveä myöten kuvaamassa katunäkymiä vähän sieltä sun täältä. Suuri osa materiaalista jäi arkistoon (tai kierrätettiin lopulta muihin videoprojekteihin), mutta ainakin kuvituskuvaa oli runsaasti käytössä filmiä varten.
Tarina sijoittuu teatterimaailmaan. Kaupungin teatterien julkisivuja kuvasin jokavuotisen Tampereen teatterikesän aikoihin elokuussa. Nämä kuvat päätyivät elokuvan alkuteksteihin. Niiden innoittajina toimivat 1800- ja 1900-lukujen taitteen jugend- tai art nouveau -taide, 1960-luvun psykedeeliset julisteet sekä tietysti Terry Gilliamin Monty Python -animaatiot.
Jälkituotantovaiheessa myös elokuvan musiikkiin käytettiin aikaa. Sävelsin filmin alkuteksteissä kuultavan tunnuskappaleen ’Love Will Find You’, jonka toteutimme Kompleksin, oman ”eklektro”-duomme kanssa. Lisäksi Kompleksin ’Battlestar Erotica’ soi baarikohtauksen taustalla.
Alkutekstien teemaa varioitiin elokuvan aikana sekä elektronisena että akustisena versiona. Jälkimmäisen nauhoitimme muusikko Sami Laitalan avustuksella tämän kotistudiolla, joka oli tuolloin lähellä Ylöjärven rajaa.
Elokuvan äänityöt tehnyt Essi Tervonen sitten rakensi akustiseen versioon orkestraation, joka kuullaan elokuvassa Wanhojen tähtien teatterin kenraaliharjoituskohtauksessa. Hän sävelsi filmiin myös muutakin musiikkia sekä sovituksen Pjotr Tšaikovskin Makeishaltijattaren tanssista, joka soi teatterin kummituksen tanssikohtauksen taustalla.
Samanaikaisesti oli alkanut elokuvan editointi, joka vei likipitäen koko syksyn 2019. Tähdättiin Tampereen filmijuhliin, joille piti ilmoittautua joulukuuhun mennessä. Joka tapauksessa Filkkareille jouduttiin tarjoamaan etenkin äänitöiltään viimeistelemätön versio. Lopulta karsinnasta ei tietenkään päästy läpi. Ensimmäinen YouTubeen ladattu versio oli siis keskeneräinen. Vasta pari vuotta myöhemmin, tammikuussa 2023, olin varsinaisesti ehtinyt kunnolla viimeistelemään elokuvan jälkityöt, hiomaan värimäärittelyä ja niin edelleen, ja korjattu versio sai korvata aikaisemman. Omista tähänastisista töistäni pidän Kuiskaajaa onnistuneimpana.
Myöhemmin elokuvaa uudelleen katsoessani huomasin ihmeekseni, kuinka paljon sen kuviin oikein oli livahtanut jonkinlaista freudilaista symboliikkaa. Parempi kuitenkin jättää löytäminen vain niille katsojille, jotka tällaisesta ovat kiinnostuneet.
Elokuva omistettiin La Strada -teatterin käyttöömme antaneen Anu Panulan muistolle. Hän menehtyi vaikeaan sairauteen 64-vuotiaana heinäkuussa 2021.
Kuiskaaja - trailer
Kommentit
Lähetä kommentti